Kuva Beverly Hill:sistäAmerikka on upea ja kaunis maa. Täällä on henkeäsalpaavan kauniita maisemia ja uskomattoman upeita luonnon ihmeitä. Ja luonnollisesti täällä paikan päällä niistä saa vielä paljon paremman käsityksen, kuin vain esim. telkkarin välityksellä. Mutta tuo ei kai nyt ole kenellekkään mikään yllätys ja uutinen. Ja jokainen tietää, että tämä maa on valtavan iso, tännekin toki mahtuu ihania idyllejä, kauniita ja turvallisia pikku kaupunkeja. Ystävällisiä ja ihania ihmisiä. Mutta tällä maalla on niin monet kasvot. Minä keskityn itse kuvaamaan tätä maata Los Angelesista käsin, se ei tietenkään edusta kokonais kuvaa. Jos asuisin pienellä paikkakunnalla esim. jossain toisessa osavaltiossa, niin kuva olisi luonnollisesti hiukan erilainen. Mutta uskon, että jokainen lukija ymmärtää tuon selittämättäkin.
Ehkä se, että olen ollut täällä vasta niin lyhyen aikaa, osaltaan vaikuttaa siihen, että näen niin paljon "outoja" asioita ympärilläni. Amerikkalaiset, jotka eivät täältä paljon maailmalle matkustele, ovat luonnollisesti tottunut tähän kaikkeen. Heillä ei ole mitään, mihin sitä voisi verrata. Telkkaristakin tulee enimmäkseen ohjelmia vain Amerikasta. He eivät ole nähneet muuta maailmaa yhtä usein, kuin muu maailma näkee Amerikan.
Ihan ensimmäiseksi kun tulin tänne, niin mua eniten hämmästytti rappio ja takapajuisuus. Sellaista en odottanut näkeväni. Mulla oli ihan erilainen kuva Los Angelesista. Mulla oli mielessä vain sellainen turistikuva. Todellisuus oli kyllä aivan toista. Mua ei Los Angeles ihmeemmin kiinnostanut juuri sen takia, että kuvittelin tämän olevan sliipattu ja hieno eliittikaupunki. Mutta toisaalta rakastuin juuri tähän todelliseen Los Angelesiin tuon rappion takia.
Täällä on aivan ihana asua, kun mun ei tarvitse huolehtia oikein mistään, sen kun nautin olostani, tämä on mulle juuri niin täydellinen ympäristö, rakastan urbaania maisemaa. Esteettisesti tämä urbaani rappio hivelee mun silmiä. En väsy ihmettelemästä ja ihastelemasta tätä sekamelskaa jota täältä löytyy joka puolelta. Tiedän, että ihastelen asioita, jotka eivät välttämättä ole tämän kaupungin asukkaiden mielestä niin mairittelevia. Täällä rapistuvia tönöjä ja slummiutuvaa maisemaa ei välttämättä pidetä niin viehättävänä. Kaupungin infrastruktuuri on kaoottista ja valitettavasti jotkut kaupunginosat ovat vajonneet ehkä jo liian syvälle. Joten mun oma romanttinen suhtautuminen tähän rapistuvaan kaupunkiin on kyllä ehkä liian naivia ja vääränlaista ihannointia.
On niin paljon muutakin, josta olen aivan ymmyrkäisenä ihmetyksestä. Eipä niistä nyt tällä kertaa enempää, koskapa Hekan blogilla oli tänään niin mielettömän hyvä kirjoitus Hyvin menee, talous pelastettu, tai sitten ei. Mä kehotan taas jälleen kerran menemään sinne , jos mielii saada hiukan kuvaa siitä miten täällä maa todellisuudessa makaa.
Olen tätä nyt tietty hokenut ennenkin, että totuus on kyllä huomattavasti tarua ihmeellisempää. Siksi kyllä suosittelisin, että jokainen, jos vain suinkin saisi mahdollisuuden matkustaa tänne, niin tulisi paikan päälle itse tsekkaamaan. Tietysti jollain turistilomalla ei juuri pääse todellista Amerikkaa näkemään, mutta jos on mahdollisuus hiukan poiketa reiteiltä, niin sitten ehkä jo saa paremman käsityksen siitä, mitä tarkoitan.





29 comments:
Riippuu kyllä todella paljon ihmisestä, kuinka paljon saa irti lomaillessa eri kohteissa. Tuli nähtyä aika paljon monenlaista, kun ajoimme länsirannikolta itärannikolle. Näimme niin suurkaupunkeja kuin aavikkokaupunkeja. Tai sitten muuten vain tuppukyliä.
Eräs aika erikoinen kokemus oli keskellä aavikkoa (muistaakseni Arizonassa) sijaitseva aavikkokauppa, jossa kävimme. Luulin, ettei tämä voi olla todellista, mutta kyllä se vain oli: kälynen pikku putiikki, jota pitää nainen. Vessa oli kuin ydinpommin jäljiltä.
Myös Barstow oli varinainen aavikkokaupunki Nevadassa. Siellä olisi voinut kuvata kauhuleffan puhumattakaa niistä lukuisista hylätyistä röttelöistä aavikon varrella.
Ei näitä näe, jos menee kaupunkilomalle Nykkiin. Eräs mieleenpainuva kylä oli myös nimeltään Williams. Siellä varmaan puolet taloista oli tyhjillään. Sekin on osa Amerikkaa. Amerikka on paljon muutakin kuin Las Vegas ja New York.
Minua nämä sinun juttusi miellyttävät, koska en ole koskaan etsinytkään sitä "pintaa" reissatessa, vaan nimenomaan pyrin näkemään muutakin kuin jonkun tunnetun kohteen.
Eräs jänskä juttu oli myös Room saver -kupongit, joita saa mm. huoltoasemilta. Niihin oli koottu kunkin alueen (yleensä meni osavaltioittain) hotelleja ja motelleja. Kun leikkasi kupongin lehdestä, sai alennusta.
Me toki käytimme näitä, koska pitkällä matkalla hotellikuluissa voi säästää aika paljon. Samalla kyllä nauroimme, kuinka vanhanaikaselta moinen kuponkien leikkely tuntui :D Mutta se oli kyllä hyvä tapa löytää hotelleja - me kun emme koskaan varanneet mitään etukäteen, koska halusimme jäädä mielihalujemme mukaan, minne nyt satuimme jäämään.
Elegia
No suoraan sanottuna, musta on uskomatonta, jos joku Amerikassa hiukankin laajemmin matkustellut ei hämmästyisi täällä. Eri asia on tietysti sellaiset suppeat turistilomat, silloin voi kai ehkä välttyä "todellisuudelta".
Sä oot kyllä matkustellut täällä paljon laajemmin kuin minä. Mulla kokemukset jäävät kyllä tähän Los Angelesin ympäristöön, joka tietysti on sieltä rajuimmasta äärilaidasta. Mä haluaisin kanssa tehdä ton retken mantereen poikki. Toivottavasti se haave toteutuu vielä jonain päivänä.
Mä en näe kyllä itsekkään mitään pahaa siinä, että ihan rehellisesti kerron, mitä täällä ajattelen. Mä olen aina ollut kanssa tälläinen, että haluan nähdä asiat pintaa syvemmältä.
Myös ihan yhteiskunnalliset asiat täällä hämmästyttää, tuntuu että niissäkin vallitsee samanlainen yllättävä rappio ja takapajuisuus.
Tietysti on myös selvää, että kun tulee tänne Suomesta, niin asioita katselee ihan eri vinkkelistä, kuin esim. ne jotka tulevat tänne Meksikosta. Mutta minähän tietty kirjoitankin omista kokemuksistani.
Elegia
No täällä on kyllä just tollasia, hassuja ja harmittomia "vanhanaikaisia" juttuja. Joille voi tietty nauraa ihan hyvällä, ei kaikki outo täällä toki välttämättä niin vakavaa ja negatiivistä ole.
Kyllä mua täällä myöskin huvittaa se, että shekit on vielä käytössä.
Muuten, kun oltiin Las Vegasissa, niin siellä roska-auto keräsi roskia AVOLAVALLE. Kyllä se kummastutti, kun roska-auto nostaa roskikset lavalle ja puolet roskista lentää tielle. Ei ihme, että oli ajoittain siivotonta.
Tuo roskapussikuvakaan ei ole mikään yllätys (enää) minulle. Totta kai monet asiat olivat outoja ja osa että "wau" ja yleensä nämä olivat juuri niitä, jotka ovat toisin Suomessa.
En nyt halua retostella (toivottavasti en kuulosta siltä), mutta joskus tuntuu, että matkustellut niin paljon eri paikoissa, ettei mikään jaksa enää hämmästyttää niin suuresti. Ja olen vielä sellainen ihmistyyppi, että totun tosi nopeasti uusiin asioihin - niin hyvässä kuin pahassakin.
Itkis, muuten mietin että se voi osittain olla myös "makuasia", minkä kokee loukkaavana. Minä esim. hihittelin sille vessatekstijutulle kauan ja hartaasti. Mutta ei se ollut sellaista ivallista naurua. Se tuntui vaan hassulta näin suominäkökulmasta.
Suosittelen kyllä todella läpiajoreissua ja mielellän ajan kanssa. Matkalla tulee niin paljon kaikkea ex-tempre-kivaa, että jos voi elää fiiliksen mukaan, niin saa tosi paljon irti. :))
Minua on alkanut houkuttaa Los Angeles. Olisi kiva tutustua siihen kaupunkiin paremmin.
Elegia
Nyt pitää sanoa jotain hyvää Los Angelesista, täällä on jätehuolto aika hienosti järjestetty, sekajätteelle, kierrätettävälle ja kompostijätteelle on omat pöniskät ja erittäin modernit jäteautot poimivat jätteet lajitellen sisuksiinsa.
Mä kanssa totun ja sopeudun asumaan ihan missä vain, viihdyn todella mainiosti täällä ja ei asiat mua niin kamalasti shokeeraa, mutta silti kiinnitän herkästi huomiota kaikenlaiseen eroavuuteen. Se on kiehtovaa ja haluankin nähdä ihan kaikkea, en sensuroi etukäteen mielestäni mitään pois.
No noi kylttiasiat täällä on enimmäkseen vain harmittoman huvittavia, en osannut arvata, että jotkut voisivat loukkaantua sellaisesta.
Kirjoitanhan tätä blogia vain suomenkielellä, joten en ole osannut arvata, että nää mun jutut järkyttää suomalaisia.
Mutta en voi lähteä sellaiselle linjalle, että mietin mitä uskallan sanoa tai en. Mutta tietty yritän toki pysyä asiassa, ei mulla ole mitään henkilökohtaisesti Amerikkaa ja amerikkalaisia vastaan.
Eilen katsoin YleTv1:stä dokumentin
Velkakriisin ytimessä.
Siinä esintyivät asiantuntijoina taloustieteen professori, valitettavasti nimi jäi unholaan, mutta hän on esimerkiksi ennustanut 1990 luvun alun talouskriisin ja arvioi nyt tätä samaa tilannetta USA:ssa ja sen heijastuksia maailmanlaajuisesti.
Kiinteistövälittäjä oli yksi läheltä asuntokriisiä seurannut henkilö. Clevelandin asukkaat ja kotinsa pian menettävä mies kertoivat tämän päivän elämästä sieltä kadun varjoisemmalta puolelta.
Ei ollut mukavaa katseltavaa eikä kuunneltavaa.
Mutta USA on vastakohtaisuuksien maa köyhät kärsivät ja menettävät elämhalunsa ja kaiken vähäisen mitä omistavat.
Valoisalla puolella asuvat rikkaat, joilla menee hyvin ja kestävät taantumat vähin kolhuin.
Joskus tulee mieleen kun katselen tai luen USA:sta , että onkohan tämä liittovaltio liian iso pienellä porukalla hallittavaksi, tahtoo tuo päättävä kärki olla liian kaukana sieltä kadun varjoisan puolen elämästä.
Arleena
Mulla on sellainen tuntuma, että esim. Euroopassa tiedetään paljon enemmän tästä Amerikan tämän hetken rappiotilasta paljon enemmän kuin täällä. Täällä ei haluta katsoa totuutta silmiin. Ihmiset eivät oikeasti halua kuulla totuutta, ja tietysti kun ei ole vertailukohtia, niin ei myöskään nähdä sitä, että asiat voisivat olla kyllä toisinkin.
On totta, että täällä elää paljon ihmisiä ihan mukavasti ja jopa ylellisestikin, mutta se on todellakin vain osa totuutta.
Musta kanssa tuntuu, että tää on liian iso maa ja niin valtavasti on eroja eri osavaltioiden välillä, että Washingtonista käsin ei pysty näkemään ja ymmärtämään kaikkia erityisongelmia.
Jotkin ongelmat ovat laajuudessaan kyllä sellaista koko luokkaa, että mun on vaikea olla niitä ihmettelemättä.
Voihan se olla, että jotkut pitävät negatiivisuuden osoituksena sitä, ettei tarjoile blogissaan vain kiiltokuvia, mutta Amerikasta on nimenomaan totta se, että siitä tiedetään paljon enemmän kuin mistään muusta.
Nykin pilvenpiirtäjät ovat siinä kuvassa aivan must, samoin kuin HOLLYWOOD-kirjaimet kukkulalla. Mageita autoja, kauniita naisia ja rikkaita miehiä parvelee elokuvissa ja vaikkei elokuviin suhtautuisikaan absoluuttisena totuutena, ne muokkaavat tajuntaa silti.
Jenkkien kunniaksi on kyllä sanottava, että sieltä tulee ulos sellaisiakin elokuvia, joissa kuvaa ei ole siloteltu, esimerkkinä Jarmusch.
Minusta on mukava katsella väritettyjä (väritetyn voi sitten luka joko konkreettisesti tai kuvainnollisesti) kuviasi - yhdenlainen totuus sekin on. Niin tyhmä en minäkään ole, että kuvittelisin sen olevan ainoa totuus.
Oben
Uskon, että kaikilla on jonkilainen käsitys Amerikasta, joillakin se voi olla ruusuisempia, joillakin ehkä negatiivisempi.
Mulla oli ehkä hiukan ruusuisempi, vaikkakin aika realistinen kuva tästä maasta. Ja totta on, että täältä tulee kyllä todella hyviäkin elokuvia, joista saa aika realististakin kuvaa.
Mä näen muuten Los Angelesissa kuvatut elokuvat ihan erilailla, kun olen nähnyt tämän kaupungin oikeasti. Nyt huomaan niissäkin huomattavasti rähjäisempiä kulmia, ennen näin etupäässä vain sen sliipatun ilmeen.
Mä olen mielestäni laittanut todella monipuolisesti kuvia täältä LAPD-blogille. Olen esitellyt turistirysät ja hienosto kaupunginosat, ainut joka vielä sieltä puuttuu, on todellinen kurjuus, siitähän tuossa aiemmin kirjoitin, että täällä on paikkoja mihin ei ole mitään asiaa.
Kritiikkiä on kyllä tullut tälläisestä kirjoittelusta ja kuvistani, ihmettelen vaan, miksei kritiikki kohdistu noihin epäkohtiin, vaan ainoastaan siihen, että niitä esitellään julkisesti.
Mutta luotan siihen, että suurin osa lukijoista osaa kyllä ajatella ihan itse, ettei tarvitse rautalangasta joka kerta vääntää, että tämä on vain se yksi puoli, että onhan täällä kaikkea ihanaakin, tosin olen kyllä sitäkin jo hokenut niin, että alkaa jo itseäni hiukan ällöttämään moinen pokkurointi.
No tulipa taas porattua, mutta ymmärrät mitä tarkoitan. ;)
"Take a look at my girlfriend
Shes the only one I got
Not much of a girlfriend
Never seem to get a lot
Take a jumbo across the water
Like to see america
See the girls in california
Im hoping its going to come true
But theres not a lot I can do
Could we have kippers for breakfast
Mummy dear, mummy dear
They got to have em in texas
Cos everyones a millionaire
Im a winner, Im a sinner
Do you want my autograph
Im a loser, what a joker
Im playing my jokes upon you
While theres nothing better to do
Dont you look at my girlfriend
Shes the only one I got
Not much of a girlfriend
Never seem to get a lot
Take a jumbo cross the water
Like to see america
See the girls in california
Im hoping its going to come true
But theres not a lot I can do" (Roger Hoggson)
Lepis
Paljastit yhden mun tulevista sunnuntaiklassikoista tässä. ;)
Supertramp rules! Mullahan on kerran soinut 'Crime of the Century'. Ja voi miten passaava biisi sekin ;)
(joo, joo, myöhä on, mutta en mä nyt voi mennä nukkumaan sen äskeisen kilahduksen takia...)
Pahoittelen muuten jos menetit yhden lukijan kommettieni vuoksi.
"Urbaani rappio" todellakin on kiehtovaa! Yksi mun suosikkiasia täällä on pienenpienet dairy-kioskit/kaupat, joista osa on niin räjähtäneessä kunnossa, että Suomessa a) yksikään asiakas ei uskaltaisi mennä sisälle ja b) terveystarkastaja tulisi kuin palosireenin herättämänä. Mutta ne vain on niin kiehtovia! Joku päivä otan projektikseni kävellä koko pitkän bussimatkan kaupunkiin ja kuvaan jok'ikisen dairyn siinä matkalla :).
Se onkin sitten eri asia mitä noiden kioskien pitäjien elämiin kuuluu. Toivottavasti olen tarpeeksi rohkea myös juttelemaan heille.
Lepis
Crime of the century on Robin lemppari Supertrampilta. Mulla on monta lempparia.
Ja et sinä lukijaa karkoittanut, mä luulen, että syynä oli se, että olin postanut jo kahdesti saman kuvan roskapusseista. ;)
Athelas
No täälläkin on just sellaisia pikku kauppoja, joihin ihan jokainen suomalainen ei uskaltaisi sisälle astua. Mä olen valitettavasti aika ujo juttelemaan täällä, otan kuvia, mutta yritän tehdä sen hiukan salaa. Olis tosiaan vielä paljon antoisampaa, jos uskaltasi haastatella. En tarkoita, että pelkäisin niitä ihmisiä, mä vaan olen vielä liian ujo kuvaajana.
Suomessa on niin tottunut siisteyteen ja siihen, että kaikki on niin tip top, ettei täällä niin tule kiinnittettyä huomiota sellaisiin asioihin, onhan täälläkin toki valtavan siistejä tavarataloaja, ostoskeskuksia ja putiikkeja, mutta niitähän näkee kaikkialla.
Mielenkiintoisempaa on toki nähdä jotain sellaista, joka eroaa Suomesta erityisesti.
Minne suosittelisitte ulkomaalaisen turistin menemään Suomessa?
Rupesin vaan tässä miettimään sitä. Tulen Itä-Suomesta aika idyllisestä pikkukaupungista (idylli siksi koska en ole asunut siellä moneen vuosikymmeneen ja matkan päästä kaikki on ah niin ihanaa, mutta sen kaupungin asukkaat ehkä kohtottelisivat kulmiaan sanavalinnalleni ;D) eli sinnekö johdattaisin turistit, vai Kontulaan katsomaan kaupungin vuokrataloja vai Kaivopuistoon tai Espoon puolelle Westendiin vai Kirstinmäkeen jne. Turkuun vai ehkä sittenkin vaikkapa Juankoskelle? Suomellakin on niin monet kasvot ja siitä riippuen missä käy saa myös kuvan maasta.
Ja siitä riippuen missä asuu. Luulen, että monet espoolaiset eivät vain osaa kuvitella vaikkapa simpeleläisten ongelmia, eikä kukaan siitä heitä moiti. Onhan se joka puolella maailmaa sama juttu. Ja huom, itkupilli, tämä kirjoitukseni kuuluu taas sarjaan "irallisia ajatuksia suuntaamatta niitä oikein kenellekään" ;)
Minna
Ihan hyviä irrallisia ajatuksia.
Mulle tuli tässä mieleen, että jos joku ulkolainen asuisi Suomessa ja pitäisi blogia ja haluaisi kirjottaa siitä mitä Suomessa näkee, niin voisin kuvitella, että hän kertoisi sellaisista asioista, jotka pistävät silmiin erilaisuutensa vuoksi. Tuskin hän kirjoittaisi vain kauniista ja ihanista asioista. Ja tietty on selvää, että kuva olisi erilainen, sen mukaan missä hän asuisi.
Kontulasta saisi ihan erilaisen kuvan Suomesta kuin Simpeleeltä. Mutta kyllä hän kai silti saisi myös jonkilaista yleiskuvaa suomalaisesta yhteiskunnasta tai esim. politiikasta, riippumatta missä asuu.
Mun mielestäni on kyllä ihan luonnollista kertoa rehellisesti omista kokemuksistaan. En näe mitään syytä, että kenenkään tarvitsisi alkaa asioita kaunistelmaan. Mutta mielipiteet ja kokemukset ovat tietysti aina subjektiivisia. Joten tietysti kaksi henkilöä voivat nähdä ihan erilaisen "totuuden" samaltakin paikkakunnalta.
Siihen tietysti myös vaikuttaa minkälaisissa piireissä sitä liikkuu ja kuinka utelias on näkemään.
No näköjään mullekin tuli tässä nyt tälläisiä yksittäisiä mietteitä.
Mutta kommenttisi oli tosi hyvä, herätti kyllä uusia ajatuksia. Ja näkökulmaa tähänkin asiaan, josta kirjoitin.
En vaan ehkä aina muista tarpeeksi korostaa, että kerron omista kokemuksista Los Angelesissa, ja sitten yleisesti sellaisista asioita, joita voi seurata esim. television tai samomalehtien välityksellä.
Minnan kysymys oli hyvä ja olen sitä joskus itsekin pohtinut. Vastaus riippuu paljolti siitä, kuka/millainen tulija on.
Erään tuttavani olen vienyt Moskovaan, Kaurismäkien kapakkaan, kokemaan 70-luvun eksotiikkaa, seuraavana päivänä kävimme sitten Vallibaarissa Tallinnassa:)
Toisen, joka oli Helsingissä töissä 4 kk, vein mökilleni ja siihen ympäristöön, koska hän halusi nähdä vähemmän urbaanin puolen Suomesta. Sama vieras halusi käydä Mikkelin vesitornissa katsomassa lottien ilmatorjuntaa ja kävellä Mannerheimin jalanjäljillä.
Äitini tarjosi kaalilaatikkoa italialaisille vieraille ja se sai hyvän vastaanoton, vaikka suomalainen ruoka heille ei juuri maistunut.
Monesti olen huomannut, että ihan pienet arkiset asiat ovat hauskoja nähdä ulkomaalaisten silmin, ja mattopyykki on jo klassikko.
Itkis, olet antanut monipuolisen ja asiallisen kuvan asuinpaikastasi. Uskon minäkin, että suurin osa lukijoistasi on ihan täysjärkisiä ja henkisesti tasapainoisia ja osaavat lukea mitä on kirjoitettu eikä sen ohi – toisin kuin joku suomalainen, joka on mm. amerikkalaista arkipäivää-blogiin kommentoinut mielestäni hiukan erikoisesti.
En tiedä, mitä täällä on yön aikana tapahtunut, mutta nähtävästi pieni pyörremyrsky on pyörähtänyt jossain.:)
Kyllähän turisteille näytetään perinteisesti niitä kauneimpia kaupunginosia, harvemmalla turistilla on aikaa nähdä kaikkea matkallaan ja on ehkä kivempi keskittyä kauniisiin asioihin lomallaan. (Eikä se Kontulakaan muuten kovin paha ja kamala paikka ole, olen itse siellä joskus asunut.) Mä näytän turisteille mielelläni maaseutua ja kesäistä mökkielämää, jos se vaan on mahdollista. Varmaankin sen vuoksi, että itse nautin sellaisesta elämästä kaikkein eniten, joten sitä innoissani tarjoilen muillekin.
Oben
Mä olen kierättänyt kanssa ulkomaalaisia vähän missä milloinkin, sen mukaan mikä heitä kiinnostaa.
Suomalaiset ruuat on maistunut yllättävän hyvin mun ulkomaalaisille ystäville. Ja he ovat muutenkin olleet kyllä niin valtavan kiinnostuneita kaikesta näkemästään. Varsinkin saksalaiset tuntuvat olevan hyvin perillä monista asioista, ja tietävät itse aika hyvin mitä haluavat nähdä.
Lilas
No juu, kyllä mä luulen, että suurin osa on ihan fiksuja, joten en aio edelleenkään muuttaa tyyliäni tai alkaa rautalangasta vääntämään mitään.
Mutta on tainnut taas mennä herneitä nenään tästäkin kirjoituksesta.
Ja voi hyvä sylvi, kävin katsomassa siellä amerikkalaista arkipäivää-blogilla. Mä kun itse ajattelin, että se on just niin lempeästi ja kauniisti kirjoitettua tarinaa täältä, ettei siihen nyt kukaan suuttuisi.
Ii
No mä olen kanssa asunut joskus Kontulassa, eikä se munkaan mielestäni mikään paha paikka ole, itse asiassa tykkään Kontulasta, se on vielä muuttunut huomattavasti edukseen ja rauhoittunut paljon.
Riippuu tietty ihan vieraista mikä heitä kiinnostaa. Usein kyllä maaseutu ja mökkeily kiinnostaa, mutta kyllä esim. Helsingin yöelämä yms. voi myös kiinnostaa. Mulla on käynyt vieraita niin laidasta laitaan, ettei oikein osaa sanoa, mikä olis sellainen kaikkein tyypillisin juttu, joka heitä kiinnostaa.
No mitäs me 'Queens of Carbage bags'! Ehkä me pärjätään. Mullahan on kanssa postattuna sama kuva jätesäkeistä kahteen kertaan ;)
Lepis
Jumalation, ootko säkin postannut samat pussit kahteen kertaan?
LOL, no siitä kyllä tietty voi päätellä vaikka mitä, ja päätelläänkin. ;)
Yksi asia tuli mieleen lukiessani postaustasi, eli se, että selväähän se on, että jokaisessa megaluokan kaupungissa on myös rähjäisiä osia, eivät ne kaikki voi olla sellaisia kiiltokuvamaisia. Olen asunut Nykissä ja Miamissa, ja kyllä ihan sama asia on siellä, ja myös muissa suurkaupungeissa, jossa olen käynyt.Suomessa, tai Helsingissä, kaikki on niin siistiä, ,ja sellaisia suuria eroja ei ole kuten noissa suurkaupungeissa.Ehkä siksi se pistääkin enemmän meidän silmiin...
Elegia, mäkin olen tehnyt sen coast to coast matkan, upeata oli nähdä niin monta eri Amerikan kasvoa.
Kaikella kunnioituksella Kontulaa kohtaan ja pahoitteluni jos se loukkasi jotakuta. Olen asunut Suomessa viimeksi vuonna 1989... ja otin Kontulan (tai Kirstinmäen, silloisen, en nykyisen) vain esimerkiksi esim. Westendin ja Kaivopuiston vastapainoksi. Jos vertaukset meni pieleen, niin pahoittelen. Olen tosiaan ihan pihalla suomalaisista lähiöistä kun en ole niissä ollut sitten 80-luvun. Ei olisi pitänyt laittaa noita paikkakuntaesimerkkejä, lähdin niillä kyllä vähän heikoille jäille, myönnän. Itse olen nykyään Suomessa vain itäsuomalaisessa pikkukylässä, se on minun Suomeni ja muusta olen jo ihan tietämätön. Ajanpuute vaivaa :(
_____________________
Supertramp rules!! :) :)
Yaelian
No mä olen jotenkin luottanut tuohon, että ihmiset ymmärtävät nyt ainaki sen, että yleensä suurissa kaupungeissa on juuri samankaltaisia ongelmia kuin Los Angelesissa, siksi olenkin vain keskittynyt kuvailemaan tätä kaupunkia, aina sen kummemmin selittelemättä, että onhan toki samankaltaisia ongelmia muuallakin.
Mutta yllätys mulle kyllä oli tämä Los Angeles, olen ollut monissa suurissa kaupungeissa, ja tietty aina haluan päästä katselemaan sitä "oikeaa" kaupunkia, en kauaa viihdy turistialueilla. Ehkä tämä kaupungin struktuuri, joka on niin lättänä ja täynnä sekalaista matalaa hökkeliä, aiheuttaa sen, että tää näyttää vieläkin sekavammalta. Ja liikenne kahmaisee täällä niin valtavasti tilaa, täältä puuttuu sellainen perinteinen kaupunkirakenne. Mutta vieläkin haluan mainita, että mä olen menettänyt kyllä sydämeni tälle kaupungille. Tämä monikulttuurisuus ja monimuotoisuus on kyllä viehättää minua.
Minna
Et suinkaa pahoittanut ainakaan mun mieltäni, mä luulen, että kaikki Kontulassa asuneet ovat tottuneet tuohon, että Kontulaa pidetään usein esimerkkinä kun tarkoitetaan jotain levotonta aluetta Suomessa. Mutta en nyt viitsi itse mainita tässä, mitä minä käyttäisin vastaavana esimerkkinä, koska toisaalta noissa "vaarallisissa" lähiöissä Suomessa ei ole ollenkaan niin vaarallista, kuin kuvitellaan.
Ja ymmärrän hyvin, ettet nyt kerkiä koko Suomea tsekkailemaan, jos lomailet Suomessa. Mä olen itse asunut niin monella paikkakunnalla, sekä itä että länsi Suomessa, myös isoissa kaupungeissa ja sitten aivan pikkiriikkisillä paikkakunnilla, että siitä on mulle itselleni muodostunut aika hyvä kuva. Ja usein se ei ihan vastaa kyllä yleisiä käsityksiä.
Ja Supertramp rules big time!
Post a Comment