Sunday, January 8, 2012

Kun omat ideat ei enää riitä, eli sunnuntaiklassikko

Tuossa edellisessä postauksessa mainitsinkin jo, että ihqutan teknomusiikkia. Se on sellaista elämän eliksiiriä, jota välillä tarvitsen. Kuuntelen teknoa yleensä autossa tai joskus satunnaisesti kotona, kun tarvitsen oikein tuhdin annoksen energiaa. Ennen kävin myös silloin tällöin kunnon tekno-raveissa.

Me molemmant tykätään muutenkin "kone"-musiikista. Rob on suuntautunut enemmän ambienttiin, kun taas mä olen enemmän sellainen drum and bass-diggari. Usein meillä soikin täällä kotona uusin ambiet tai sellainen rauhallisemman oloinen drum and bass.Myös klassista musiikkia kuunnellaan paljon, se on mieltä ylentävää ja rauhoittavaa.

Mutta sitten tietysti erittäin tärkeässä roolissa on myös vanhat klassikot. Niitä kuunnellaan myös usein. On ollut hauska huomata, kuinka samanlainen musiikkimaku meillä on vuosien varrella ollut, ollaan niin saman ikäisiä, että ollaan kuunneltu ihan samaa musiikkia ja yhdessä onkin tosi kiva muistella menneitä.

Nyt aion siis tehdä Lepikset, eli aloitan myös oman sunnuntaiklassikko sarjan. En tiedä muistanko enää ensi sunnuntaina, että mulla on tälläinen teema. Eli siis nyt kaivelen muistojen arkistoista sellaisia biiseja, jotka on erityisesti joskus kolahtanut. Eka sunnuntaiklassikko Kyynelkanavassa on Marc Bolan & T. Rex "Children Of The Revolution" vuodelta 1972, se oli kova hitti ja se soi ahkerasti sekä omassa kasettimankassani että Tampereen teinidiskoissa. Asenteella!

25 comments:

SusuPetal said...

Voi Marc! Minulla oli Marcin juliste Suosikista seinällä, ja muistan edelleenkin fiiliksen, kun kuulin Marcin kuolleen (auto-onnettomuudessa?).

HOT LOVE FOREVER!

(minä en muuten ymmärrä teknoa laisinkaan, enkä konemusiikkia ylipäänsä...)

*itKuPiLLi* said...

Susu
Mulla oli kanssa se juliste seinällä. Ja mä muistan kanssa, että toi Marc Bolanin kuolema oli eka sellainen, jota surin reaali ajassa, Jimit ja Joplinit kuolivat niin, että surin niitä vasta vuosien päästä.

Susu, ei kaikki muutkaan konemusiikkia ymmärrä. Mulle se kolahti jo ihan 70 luvulla ja on jatkunut siitä. Mä en aluksi ymmärtänyt tietokoneella tehtyä taidetta, mutta sitten hoksasin, että sehän on kuin konemusiikkia ja sitten aloinkin tehdä sitä myös itse! ;)

Maria said...

Yeah... Mä olen vähän myöhemmän ajan lapsi, mutta koska olen ilmeisesti syntynyt ihan väärälle vuosikymmenelle, diggailin teininä Marc Bolania (musamakuani luonnehdittiin toisinaan omituiseksi).

Enkä koskaan unohda sitä, kun mulle lauloi yksi poika Get it on:ia. You're dirty and sweet and you're my girl...

*itKuPiLLi* said...

Mymskä

Mä olin 12 kun toi oli hitti, joten se kuuluu sinne ihan mun musiikkikiinnostuksen alku aikoihin.

Mutta kyllähän noi klassikot putkahtelee pinnalle aina silloin tällöin, T.rex ei ehkä kylläkään missään mainstreamissä.

Olipa ihana poika! ;)

Maurelita said...

T-Rex puree AINA, oi glam rock... Olin myös (jälkijunassa) kova Bowie-diggari, vaikkei se ollutkaan ihan samassa sarjassa.

*itKuPiLLi* said...

Maurelita

Hauska kuulla, että säkin olet glamrock diggari ja kyllähän sen Bowien voi alkuaikoinaan aikalailla samaan sarjaan laskea.

David Bowie on kyllä kanssa mun yksi kestosuosikki ollut jo sielä 70-luvun alusta lähtien.

Anonymous said...

Mä en pääse nukkumaan! Tää on NIIIIIIIN superhyvä! Kylmät väreet selkärangassa piirtää ympyröitä ja iho kananlihalla kuumuus siirtyy...

Hot stuff! Se oli silloin kova sana ja on edelleen :)

Kylläpä tänään onkin hyvää musiikkia eetterissä kun Susupetalillakin oli aivan huikea nostalkia pläjäys. Saas nähdä mitä Elekia saa aikaiseksi... ;)

Sitä konemusiikkia minäkään en oikein ymmärrä, suurimmalta osalta.

*itKuPiLLi* said...

Lepis,

Jotenkin luen tuosta rivien välistä että et ainakaan ole kovin pahastunut, kun kopioin sunnuntaiklassikko idean sulta. ;D

No kyllähän Marc Bolan aina säväyttää ja kunnolla!

Susulla oli kyllä kanssa tosi hyvä soundtrackki tarjolla. ;)

Anonymous said...

Bowie ja Bolan olivat toistensa pahimmat kilpailijat tuolloin. Bowie jumaloi Bolania ja jossain määrin matki, mutta ei tietoisesti.

Mulla oli muuten Rod Stewartin Suosikki keksiaukeamajuliste seinällä ja Gary Glitter noina aikoina. Jälkimmäistä tuskin uskaltaa nykypäivänä mainita.

Anonymous said...

Ei tarvitse edes lukea rivien välistä ;) En todellakaan pahastunut! Tämä on kivaa!

Tosin saatetaan soitella samoja biisejä :) Onhan tässä nyt tullut jo selväksi että surffaillaan jollain samoilla aaltopituuksilla :)

So lovely!

*itKuPiLLi* said...

Lepis,
Hyviä biisejä voi kuunnella useammankin kerran ja mä kanssa luulen, että samoja biisejä tulee soimaan.

Mulle kehtaa kyllä nykyään mainita Gary Glitterin, silloin aikoinaan koitin hiukan nyrpistellä sille, vaikka hyvää jorausmusiikkiahan se oli. Glitteri saat mut takuu varmasti joraamaan jos sitä sattuu kuulemaan.

Muistan kyllä oikein hyvin myös noi sun julisteet. Me laitettiin meidän alakerran nuorisotilaan sellaset julisteet, joita ei kehdattu omalle seinälle laittaa.

Anonymous said...

Molemmat herrat taisivat noissa julisteissa olla pukeutuneina johonkin hopankimallallukseen syvällä kaula-aukolla ja haarat niin levällään kuin mies yleensä saa. Ainakin Rod!

Yksi parhaista konserteista muuten mitä olen koskaan nähnyt oli Rod Steward Hesassa muutama vuosi sitten.

*itKuPiLLi* said...

No se haarat levällään seisonta tais olla niihin aikoihin ainut poseeraus asento, jos nyt muistelen niitä julisteita.

Mulle Rod tuli tutuksi lähinnä the Face:stä ja sitten Blondes Have More Fun:in olen ihan kadottanut koko ukkelin näkyvistä. Mutta onhan Rod toki sen tason muusikko, että uskon keikan olleen todella upea.

Anonymous said...

Siltä on tullut paljon hyvää kamaa noiden blondivuosien :)

*itKuPiLLi* said...

Lepis
Kiitos vinkistä, pitääpä tutustua. :)

Anonymous said...

Ja nyt mä roikun You Tubessa kuuntelemassa lisää Bolania ja T.Rexiä! Ei auta kuin Hyvää Yötä!

Sooloilija said...

Tämä sunnuntaiklassikko on ihana aihe! Melkein haluttaisi vähän matkia teitä Itkis ja Lepis..

Mulle ensimmäinen muusikko, jonka kuolemaa surin reaaliajassa oli Bob Marley: en mennyt sinä aamuna kouluun (lukion ekalle) kun rockradiossa sanottiin Marleyn kuolleen. Se oli toukokuussa -81.
Niin ja Lennon oli kuollut muutamaa kuukautta aiemmin, mutta hän ei ollut koskaan kolahtanut minuun.

Bowie on ihana!!!!

Sooloilija said...

Niin ja muistui mieleen, että 12-13-vuotiaina parhaan ystävän kanssa fanitettiin Rod Stewartia kun hän oli meistä ihan hirveen seksikäs ja ihana.

Marc Bolan on mennyt minulta jotenkin ihan ohi. Vasta myöhemmällä iällä olen häntä hieman kuunnellut.

*itKuPiLLi* said...

Lepis

Noin mullekin usein käy, kun jostain innostuu. Hyvää yötä. ;)


Sooloilija
Mä oon aina ollut sellainen Lennon-fani, että mulle sen kuolema oli tosi järkytys. Ja Bob Marleynkin kuolema kyllä pysäytti.

Vois kyllä olla ihan hauskaa, jos sunnuntai klassikoita löytyis eri blogeista, siitä vois tulla ihan uusi villitys, sitten olis hauska tsekkailla millaista lempparimusiikkia muilla on.

Mä tykkäsin joistain Rodin biiseistä, mutta musta se on aina ollut hiukan hassun näkönen, mutta Bowie on kyllä sekä hyvä muusikko, että ihanan näkönen ja seksikäs!

Anonymous said...

Sooloilija, siitä vaan klassikot soimaan :)

Olen kuulkaas käynyt viettämässä hiljaisen hetken Dakota talon edessä Nykissä Lennonin muistolle! Oli se karsea aamu kun aamu-uuisista alkoi tulla Lennonin kuolemasta. Olin silloin Denverissä ja millään ei meinannut ovesta ulos päästä.

Marleyn kuolemaa ei uutisoitu aivan samassa mittakaavassa, mutta surun päivä sekin oli.

Sooloilija said...

Katsoin tässä jokin aika sitten Chapter 27-elokuvan, jossa Jared Leto esitti Lennonin murhaaja Mark Chapmania. Elokuva ei ihmeemmin koskettanut, mutta itse asia palautui jälleen vahvasti mieleen. Muistinkin yhtäkkiä kaikki ne tunnelmat ja uutiset tv:ssä..

Näin jälkeenpäin ajateltuna ihmettelen miksi minusta nuorena Rod Stewart oli niin ihana, sillä Itkupillin tapaan; minusta hän on vähän hassun näköinen..Mut ehkä se jokin karisma puri silloin.

Katsotaanpa mitä ensi sunnuntaina tapahtuu, tuleeko sunnuntaiklassikkoa, muistanko. Pitääpä miettiä jo valmiiksi asiaa.

Marika said...

Voi jöses...ei voi muuta kuin kiljua....ihanaa Bolaniaaaa....

*itKuPiLLi* said...

Lepis
No varmaan täällä Jenkeissä se Lennonin kuolema oli suuri tapahtuma, siis koska täällä ihmiset muutenkin reakoi tollasiin niin voimakkaasti ja aina järjestää sellasia memorial tilaisuuksia.

Sooloilija
Mä en oo nähnyt tota elokuvaa, mutta olis mielenkiintoista nähdä. Lennon oli mulle niin tärkeä nuoruudessa ja edelleenkin.

Ja kyllähän siinä Rodissa jotain seksikkyyttäkin tietty löytyy, ainakin äänessä.

Pitää tulla kurkkaamaan sunnuntaina, että soiko sullakin klasikko.


Marika
No sulla on just oikea asenne!

Sooloilija said...

Elokuvassa John Lennonia näyttelee Mark Lindsay Chapman-niminen näyttelijä, mulle ihan uusi tuttavuus. Mutta tuo nimi! Mikä sattuma!
Hän oli kyllä näyttelijänä tavoittanut Lennonin tyyliä; kävelytyyliä ja sellaista hiljaista, ystävällistä tapaa puhua faneilleen. Olin yllättynyt, että siinä Dakota-talon ulkopuolella parveili AINA ihmisiä odottamassa josko Lennonista näkisi vilauksen. Se loi elokuvassakin jotenkin maagista odotuksen tunnetta.

*itKuPiLLi* said...

Sooloilija
No on aika jännä yhteen sattuma nimen suhteen.

Mä olen kanssa nähnyt jotain dokkareita John Lennonista ja siellä tosiaankin aina parveili faneja ja taittaa olla edelleenkin yksi nähtävyys New Yorkissa.